Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Poluilla

Kuva
Syyskuu Nikosiassa oli tänä vuonna täynnä hiekkaa, kuumuutta ja pölyisiä jalkakäytäviä. Sadetta saimme vain kerran. Sandaalipäivän jälkeen varpaanvälit ovat tavallisesti pölystä harmaat ja jalkapohjat likaisenmustat. Pölyn kanssa iskee kaipuu joko meren rannalle raikkaaseen ilmaan tai vuoristoon. Pitkän Suomi-kesän ja Seurasaari-lenkkien jälkeen olen kaivannut metsiä. Kuusenneulasia jalan alla, paksuja sammalmättäitä, peruskalliossa itsepintaisen tiukasti kasvavaa jäkälää. Meni silti pitkälti lokakuun puolelle ennen kuin pääsin metsään. Ja katettuna oli metsää ja kukkuloita juosten. Sillä jos joku on vieläkin parempaa, se on avara maisema, jossa ajatus lepää. Niinpä sitten eräänä lauantaiaamuna join keittiössä murukahvia aamuviideltä, söin banaanin ja hotkaisin pari desilitraa jugurttia ennen kuin hyppäsin autoon kohti Agios Epifanioksen kylää.  Pienen eksymismutkan jälkeen löysin kanssajuoksijat pimeältä parkkipaikalta, ja lähdimme hölkkäämään kohti kylää ja sen rinteitä. Oli vie