Tekstit

Ensimmäinen polkujuoksukisa ja mitä sitten tapahtui

Kuva
Sen piti olla helppo testijuoksu, pieni pyrähdys hiekkaisilla rinteillä, auringon paahtamien havupuiden keskellä. Ajatus, että lappu rinnassa juokseminen vuorilla saisi väljähtyneen kevätolon muuttumaan todemmaksi, elämänmakuisemmaksi. No olihan se sitä. Ja paljon muutakin. Kuva Atlas Mountain Race, Cyprus Atsas Mountain Race järjestettiin vasta kolmatta kertaa pienessä Agios Theodoroksen kylässä, vajaan tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Nikosiasta. Söin tokkurassa puuroa banaanilla ja pähkinöillä muun perheen nukkuessa, hyppäsin autoon ja ajoin reilut 40 km pohjoiseen. Kisan verkkosivuilta lukemani nousumetrit eivät valmistanut siihen tosiasiaan, että seitsemästä kilometristä matkan ensimmäiset neljä kavuttaisiin koko ajan ylemmäs ja ylemmäs, välillä mutkitellen mutta yhtä lailla nousten. Välillä pystysuoraan, välillä rinteenreunaa. Kyllähän minä, dieseljuna ja 3 maratonia juossut sisukas suomalainen sen jaksaisin välipalana. Ei mennyt
Lähetä kommentti
Lue lisää

Poluilla

Kuva
Syyskuu Nikosiassa oli tänä vuonna täynnä hiekkaa, kuumuutta ja pölyisiä jalkakäytäviä. Sadetta saimme vain kerran. Sandaalipäivän jälkeen varpaanvälit ovat tavallisesti pölystä harmaat ja jalkapohjat likaisenmustat. Pölyn kanssa iskee kaipuu joko meren rannalle raikkaaseen ilmaan tai vuoristoon. Pitkän Suomi-kesän ja Seurasaari-lenkkien jälkeen olen kaivannut metsiä. Kuusenneulasia jalan alla, paksuja sammalmättäitä, peruskalliossa itsepintaisen tiukasti kasvavaa jäkälää. Meni silti pitkälti lokakuun puolelle ennen kuin pääsin metsään. Ja katettuna oli metsää ja kukkuloita juosten. Sillä jos joku on vieläkin parempaa, se on avara maisema, jossa ajatus lepää. Niinpä sitten eräänä lauantaiaamuna join keittiössä murukahvia aamuviideltä, söin banaanin ja hotkaisin pari desilitraa jugurttia ennen kuin hyppäsin autoon kohti Agios Epifanioksen kylää.  Pienen eksymismutkan jälkeen löysin kanssajuoksijat pimeältä parkkipaikalta, ja lähdimme hölkkäämään kohti kylää ja sen rinteitä. Oli vie
Lähetä kommentti
Lue lisää

I'm back!

Kuva
I have had no excuses of not writing. In my mind, I have written dozens of posts, but have not  had the guts of putting them online. There was always something else. I needed to organise my head. My kids needed some attention. There was some rocky paths with school, work, home stuff. Nevertheless, decided to forget the explanations and just start fresh. In the spring I have been tackling with the iron deficiency that has influenced my whole well-being as well as running. In addition to this foot problems have kept me from running enough, and this kind of situation has always a negative effect on the mind. Now, I try to take each day as it is and do recovery, and physiotherapy and be gentle to myself. If a good running day comes, I will cherish it. This year we went on a summer road trip in Spain with the family, and ended up the mountain area in Aragorn, 300 km from Barcelona. This amazing scenery is in village of Torla and part of the Monte Perdido National park. 
Lähetä kommentti
Lue lisää

Misplaced mojo?

Kuva
Light at the end of the tunnel? I don't know, honestly, is there? At the moment I can only think about time and distances, paces per kilometres, stomach pains that I had on my first marathon, running in the heat on my second one last year. Yes, been sucked into this black hole of self-doubt about ever running the scary distance. How did I think of getting it done? Really? Visualising the start and the finish should help. As it's been over a year since my last marathon, next race feels like the first date. It's in my dreams now. (keep waking up with the thought of getting lost and not making starting area on time). People (who don't understand, I am sorry, but this is the case) keep asking and making it even a bigger deal. "How can you do that?" "Really, 42 kilometres?" And then, because you chose your hobby or destination all by yourself, you don't feel the right to complain. So, at the moment. There is no news, no new thoughts, new i
Lähetä kommentti
Lue lisää

New platform, new beginnings

Kuva
Spot the paleface on the back, yes - that's me with my Cypriot tan. Photo: Helsinki Twilight Run   Does the following situation sound familiar for you?  You train six, seven, maybe eight months, log miles, get up early mornings to beat the scorching sun, say no to staying up late and having more than one beer, try to squeeze the nasty speed runs between soccer practise and family dinner, remember the core training and log some more miles, alone most of the time. Planning, effort and self-obedience. All the same qualities I do not possess in me naturally, more like I need to train by brain as well as my feet. And then just when the race is just around the corner, an illness tackles you to bed. Well, I know.  Last summer it was a sprained ankle, so I was looking forward for this summer. July was meant to be a long and smooth runway leading steadily to a fall marathon. Well, my plans usually have a mind of their own.  The trail run in the woods of Paloheinä changed into fo
1 kommentti
Lue lisää